lauantai 13. joulukuuta 2014

Tyynynpäällisten ohje vetoketjulla


Kävin kuukausi sitten IKEAssa ja sieltähän tartui jos jonkinmoista taas mukaan. Ostoslista oli kumminkin tehty vaikka se aina tuppaa pursuamaan vähän siitäkin yli.. No pikku neidille teltta huoneeseen oli kumminkin yksi listalla oleva ja sirkusteltta löytyikin sieltä matkaan. Vaan kangashyllyjen kohdalla päätin että olisko vähän kiva täyttää se teltta värikkäillä tyynyillä. Jep.. 4 eri puuvillakangasta lähti myös matkaan ja yhdestä kankaasta vanhimmalle saadaan samalla verhot!


Enpä ole ennen tyynynpäällisiä ommellut, paitsi tavallisen tyynyliinan muistaakseen yläasteella. Nyt halusin kumminkin koittaa vetoketjun ompelua ensi kertaa, jotta saan nätit tyynyliinat jotka voi myös irrottaa pesuun. Hyvä ohje löytyi netistä ja sen voisin laittaa tähän muillekin.

Eli ensin leikataan kangas sen kokoiseksi kuin tyynystä haluaa. itse tein 50cm x 50cm liinat, joten kankaan leikkasin noin 50cm x 103cm. lyhyelle sivulle en lisännyt saumanvaroja, jotta liinasta tulisi vähän napakka samankokoiselle tyynylle. pidemmälle sivulle lisäsin muutaman sentin, koska sille kiinnitetään vetoketju ja taitetaan ketju piiloon.

50cm x 105cm
Sitten ommellaan vetoketju lyhyelle sivulle oikeat puolet vastakkain. minun ketju oli 45cm pitkä umpiketju. Parilla nuppineulalla pistin ketjun kiinni ja ompelin ihan ketjun hampaiden vierestä suoralla ompeleella alusta loppuun.

ketju ja kangas oikeat puolet vastakkain
Sen jälkeen käännetään kangas oikein päin ja ommellaan vielä ketjun päältä. (Kannattaa ommella lähempää ketjua kuin tässä kuvassa.)

ompele kankaan ja ketjun päältä oikealta puolelta
Ensimmäinen puoli on nyt valmis. ompele sitten vetoketjun toinen puoli kankaan toiselle lyhyelle sivulle. Jälleen oikeat puolet vastakkain ja ihan hammasrivistön vierestä.
Käännä se puoli sitten 3 cm nurjalle nuppineuloja apuna käyttäen.


vetoketjureuna 3cm nurjalle käännettynä
  Ompele vetoketjun/kankaan reunaa pitkin suoralla kiinni. Tässä ei siis ommella enää hammasrivistön vierestä vaan vetoketjukankaan ulkoreunaa pitkin.

ompele taitos kiinni

Oikealle puollelle tuli nyt taitos, jonka taakse vetoketju jäi piiloon.

taitos oikealta puolelta
 Nyt on siis vetoketju kiinni ja seuraavaksi pitää päättää mihin kohtaan ketjun haluat takapuolella. keskelle vai reunaan. minä ompelin keskelle, joten taitoin päällisen oikeat puolet vastakkain vetoketjun kohdasta jolloin sain merkattua keskiedun paikat. Eli nuppineulalla merkkaat mihin kohtaan tulee toisen reunan taitos kun vetoketju on toisessa reunassa taitteella. sitten kohdistat keskelle sen nuppineulan ja vetoketjun pään. Samalla voit yhdistää avonaisia reunoja muutamilla nuppineuloilla ja sitten vain ompelet avonaiset sivut yhteen. Minä hurruuttelin tämän osion saumurilla.

ompele avonaiset sivut yhteen
 Ja sitten onkin tyynynpäällinen valmis! 

sivut ommeltu yhteen


Tässä kaksi samanlaista toinen oikein päin ja toinen väärinpäin ja todella siisti tulee kun ketju jää piiloon taitteen alle!


tyynyt etu ja takapuoli vieretysten
Pehmeä pesäkolo jonne voi vaikka nukahtaa leikin aikana.. ( Perheen isi on sen jo testannut! ;) ) Oranssiraitaiset on vielä ompelematta, mutta mietin onko ne jo liikaa tuonne... Ei kai... eihän tyynyjä voi koskaan liikaa olla! :)

tyynyt pesässään..

Vanhimman pojan huoneeseen ompelin verhokapan mustasta kankaasta tankokujalla. Siitä riittäisi myös tyynynpäälliset sänkyyn. Eri asia milloin meillä on edes se päiväpeitto sängyssä. :D

verhokappa

2 kommenttia:

  1. tämä ohje oli erittäin hyvä, kiitos! :) Laitoin blogiini linkin ohjeeseesi ja kivaan blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että ohjeesta oli apua muillekin. Käynpä kurkkaamassa blogiasi ja katsomassa tyynynpäällisiäsi. :)

      Poista